Melu-ilta oli valtava suksee, ja miksei olisi ollut - kaikki puitteet olivat niin kohdallaan kuin olla ja voi, lukekaa KMV-lehdestä vaikka. Muitakin median edustajia oli kyllä paikalla.Seuraava päivä alkoikin mukavasti koistisella. Black Heartin Piru-Ile masteroitsi levynsä tässä ja siitähän tuli olosuhteisiin nähden suht jees.
Ennen tätä suurenmoista taideosastoa Mr. Big W Gran' Master T:hän soitti demokitarat Six Shooterin 2012 ilmestyvälle promo-demolle ns. lennozza. BH:n session jälkeen kimposin MacWugerin kyydissä kylille, ja parin särjetyn tuopin sekä baarista ulosheiton jälkeen olikin aika suunnata ajatukset jälleen takaisin äänityspuuhiin, muutaman ojan kautta toki.
Suuret pahoittelut Welhon henkilökunnalle, korvailen vauriot joskus.
Se niistä, Harri "Yoda Klonkku" Brynner pörötteli Nokosen osuutensa parempiensa (haha haha pellet!) edestä poijjes parina seuraavana ehtoona.
Klasukin pyörähti joku päivä Hartzan hurvitellessa, olikohan tirstaina, ja soviteltiin WesQn kuviot eräänkin soolontaustan osalta täysin uusiksi. Mamma pisti isin vesikuurille loppukuuksi jo viime viikolla, ja sehän toimii, pakko kun kuuluma on. WesQ toi bassonsa tähän tänään baariin mennessään ja jäin ite mamman jalkoja hieromaan kotsaan, go figure. Seuraavan kerran kuuluma 7.5. saan oludda?
Huomenna joko Nokosen bassoja tai 2. kitaraa äänitellään. Tai sitten vain nauhoitellaan?

0 kommenttia:
Lähetä kommentti