Olihan viikko taas. Nokkosen välimiksaus koki pienoisen viivästyksen kun puhelin kilahti ma-iltana ja MacWuger ilmoitti että meikän pitäisi sitten bassoa länkyttää Rusinniemessä Six Shooterin riveissä kun Helinin Pete oli töissä katkaissut peukalonsa noin sadasta kohtaa ja luonnollisesti soitto ei oikein sujunut. Vessassa numero kakkosella käyntikin kun oli jo haaste kipsi kädessä... No, otin pestin vastaan ja taidettiin me ralleja pari kertaa ehtiä treenatakin. Mikä on viisi kertaa liian vähän.Etusormessa olevan kivitalon kokoisen vesikellukan ihastelun ohessa (viimeksi koskin kitaraan keväällä) sain jotenkin niiden nälkävuosiakin pidempien ja tuhatsatakesäosaa sisältävien biisien rakenteet haltuun ja vasemmalla kädellä myös php:n looppi -ja ehtolauseiden syntaksinkin opiskeltua.

Lauantaiaamu alkoi rattoisasti vesisateella ja auringonpaisteella, molempia vuoronperään ja välillä yhtäaikaa. Tämä heijastui suoraan Rrokin kävijämäärään, joka silmämääräisesti arvioiden oli viimevuotista vähemmän. Silloinhan keli oli mahtava. No mitä, mainiosti soittaneiden The Recutsien jälkeen oli meidän tsänssi pilata muuten onnistunut rokkipäivä.
Ensimmäinen biisi meni meikän osalta niin reisille kuin olla voi, monitoreista ei kuulunut kitaroita ollenkaan ja kun biisejä ei ollut ehtinyt vielä soittaa ns. selkärankaan niin pelkkä itsensä kuuleminen ei oikein riittänyt. Ilmoitin asiasta lavamiksaajalle, joka tekikin sen verran asialle jotain että loppubiisit menivät edes vähän sinnepäin. Setti koostui seuraavista ralleista:
1. Intro (joku himmitin marssi, ja cd pätki niin että heti meni pasmat sekaisin)
2. Desire
3. Threat
4. Holy Diver (Dio-cover)
5. Potpuri: Euroviisu-teema, Tahdon olla sulle hyvin hellä, Hetki lyö, Paranoid, Jääkärin marssi, Kolme Iloista Rosvoa
6. Mr. Misery
7. The Meaning
Rykäyksen jälkeen katseltiin Snautsersia, joka on NIIN ammattitaitoinen ja luottovarma bändi että tunsi taas itsensä maan matoseksi. The Veronan uusi laulajatäti oli ilo paitsi korville myös silmille, siitä poppoosta tulee vielä jotakin. Sitten mentiin Sami "Elq" Elorannan ja Sievälän Arin kanssa einestämään Welhoon (Helille terkkuja Oonalta, sait uuden parhaan kaverin ja kiitti pomppulinna-seurasta), ja missattiin luonnollisesti sekä Hyrslate (sori Wesq, my dear dear friend), Metsäliitto (kuulin kyllä rippileiribiisin netissä ja sehän rokkaa!!) että Kazapanos. Eipä ollut Russarin spydärissäkään mitään valittamista, melkein yhtä
hyv
ää kuin mamman tekemä.Ivianille palattiin takaisin niemennotkoon, ja sehän rokkasi ihan simona. Siinä on ehkä Mäntän paras vientivaltti, sen verran tehokasta paahtoa karjut tarjosivat. Vieläkin lahkeet lepattavat.
Mamma oli sekaisin kuin seinäkello jo alkupäivästä, saakelin juoppå, ja jäi kotia elbaamaan kun lähdin vielä kartsalle jälkimaininkeihin. Jostain migreenistä se höpötti ennen sammumistaan, mutta kyllä syy taitaa olla trip-mehussa, jota ahkerasti lipitti pitkin päivää. Alkoholi alueellahan oli kielletty.
Baarissa koiran ryökäleet tykittivät vielä duona mukavia ralleja ja siinä olu... öh, tripin siemailun ohessa ehti jutskailla paikalla olleiden muusikonretkujen kanssa niitänäitä. Klasun juttusille olisin halunnut päästä, mutta kun oli koko ajan fanien ympäröimä niin en päässy. On se vaan niin ihq, I shit you not.
Morgan Kane oli sitten ihan oma atmosfäärinsä illemmalla, täti-Arja maksoi jopa meikän sisään vaikka olin jo niin tukka sekaisin että lattialta meinasin tippua. Harvemmin kuolee janoon tiskillä, mutta siinä baarissa yksittäinen olut varmaan tilataan netistä samaan aikaan kun sitä kyselee ja toimitusaika on sen mukainen. Etanameininkiin tuskastuneena vaihdoin sijaintia taksikopille, jossa Ivianin Tommisen kanssa vaihdettiin pari sanaa ja tunnin taksin odottelun jälkeen päätin että kävellen olisin jo perillä. Ja varmaan olinkin sitten nopeammin apostolina.
Mamma ramppasi oksella pitkin yötä ja kuorsasi niin että tapetit helisivät, semmoista se on se migreeni.
Viikon saldona totesin seuraavaa:
1. Sormet ei tykkää bassosta (Helinin polttopuusta ainakaan)
2. Tripistä tulee migreeni
3. Holy Diveriä en halua kuulla enää IKINÄ!

0 kommenttia:
Lähetä kommentti