maanantaina 29. tammikuuta 2007

Snautsers, pt. 1

Ennenkuin Simo pakkasi kamansa, vetäistiin vielä Snautsersin komppiraita Roihu-biisiin. On muuten takuuvarma MeLu-hitti tiedossa, sen verran letkeä kappale tulossa. Klasu ja Tero vetivät livenä demokitaran ja laulun klikin päälle ja Simo soitti perään rummut tyyliin ykkösellä sisään.


Ettei aika kävisi pitkäksi, ensi viikonloppuna olisi tiedossa ainakin Shooterin, Snautsersin ja Nokkosen bassot, kitarat ja ehkä laulutkin. Nokkosen osalta toki vasta yhteen biisiin, deadline alkaa painaa päälle.

Toivotaan että tuo vatsaflunssa tästä tokenee, mikään ei pysy sisällä ja kuume huitelee 39 korvilla.

Jatkuu...

Nokkonen, pt. 4

Hevimiesten lähdettyä lauantaina jatkui Nokkosen viimeisen rumpuraidan äänittely, Paholainen onkin aika paholainen soittaa. Tuplat laulavat ja aitaa kaatuu, hyvä biisi. Se olikin rumpujen osalta viimeinen Nokkos-biisi, varmaan ensi viikonloppuna jatketaan kitaroilla ja bassolla.

Six Shooter, pt. 2


Vatsatauti vei voiton rec-napin painajasta, mutta yritän täältä punkan pohjalta muistella mitä saatiin aikaan. Six Shooterin pitkätukkakitaristit ilmestyivät perjantaina hevaamaan ja penteles että tyrnäkän kuuloista tavaraa saatiinkin talteen. Varsinkin Wuge innostui tuplaamaan ja triplaamaan sieltä täältä stemmoja, raitaa alkoi tulla työpöydän täydeltä. Harri veteli osuutensa rautaisella ammattitaidolla ja luritteli soolonkin. Yövuoroon lähti vielä ja jatkoi loppuun lauantain puolella. Jotain epämääräisiä häiskiä tässä pyöri saunomassa ja taidettiin baarissakin käydä...

sunnuntaina 21. tammikuuta 2007

Nokkonen, pt. 3

Entten tentten, teelikamentten... Paha Uni ja Suruton Maa tallessa. Paholainen kaipaa vielä lisätreeniä, se äänitellään vasta ensi viikonloppuna. En oikein tiedä missä järjestyksessä tässä kannattaisi edetä, MeLu-cd:n deadline alkaa painamaan päälle ja ollaan vasta alkutekijöissä. Pari muutakin bändiä olisi vielä lauteille tulossa. Ei oteta stressiä!

Hyrslate sai vissiin eilen videonsa kuvattua, innolla odotellaan ensi-iltaa. Itekin pitäisi päästä kohtsilleen kuvailemaan, mamma kun vielä pysyisi tolpillaan ja pystyisi liikkumaan kipeine kinttuineen.

Viikolla voipi olla ettei paljon tapahdu musarintamalla, töissä pitäisi yrittää käydä.

lauantaina 20. tammikuuta 2007

Six Shooter, pt. 1

Jahas, Mäntän Timo Rautiainen-poppoo aloitti pitkän tiensä MeLu-cd:tä kohti. Mäkisen Jani polkaisi paikalle ja mätkytteli pari tuntia piisiä kovolle. Kappale ei siis ole cover, vaan orgesterin omaa tuotantoa, taitaapi olla Wugen käsialaa. "The Meaning" solahti pienen klikkiin totuttelemisten jälkeen kotsaan, vaikka pientä fiksailuakin vielä jäi.

Kuronenkin poikkesi karamellejä syömässä ja lähti koiran kusetuksen jälkeen Tohloppiin kannustamaan Thunderstöneä euroviisuissa. Ite pitää psyykata ukot täältä kotisohvalta käsin voittoon.

Huomenna jatkuu Nokkosen rumput, kolme viisua jäljellä.

maanantaina 15. tammikuuta 2007

Nokkonen, pt. 2

Viikonloppuna alkoi mäiske, ja kolmen biisin kilinät saatiinkin kovolle. Simpan aamuvuoron takia äänitykset menivät päivien ehtoopuolelle, mutta ihan aikataulussa ollaan. Viikolla ei tapahdu mitään, kun ollaan Veskun kera iltavuorossa.

Sinbadia odotellessa saatiin Veskun kera klikit tehtyä ja näinollen tempot tarkistettua sopiviksi. Rumpuartisti kirjoitteli tultuaan vielä rakenteet muistilapuille ennen rykäisyä.

"Väsynyt mies", Kirjoitettu Taistelu" ja "Ketä Maailma Opettaa" siis takana ja eiköhän loputkin saada ensi viikonlopun aikana. Lauantai-iltana saunottiin ja piipahtipa tässä Hartzakin koirineen löylyttelemässä. Hieman (=aliarvointia!) oltiin maistissa...

Sinppa kokeili erilaisia kokoonpanoja rumpusetissä biisien vaatimusten mukaan, ja pääsipä Veskukin eläväksi peltiständiksi paremman puutteessa. Teki itsensä hyödylliseksi siis.

Mutta, ei mitään, tästä jatkuu kun jatkuu.

perjantaina 12. tammikuuta 2007

No joko? Nokkonen pt. 1

Mezzosopraano Haapala roudasi lopulta jazz-settinsä tänne ja äänitykset voivat viimeinkin alkaa. Sankari lähtee vielä aamuvuoroon jättäen allekirjoittaneelle aikaa ottaa kupin kahvia, räkiä puunpurut pois keuhkoista, vetäistä piuhat, suunnata mikit vituilleen ja tsekkailla levelit ennen huomista rykäisyä. Menee siis la iltapäivään, which is nice koska itse olen nukkunut sen 8h viime viikolla.

Tytöt saivat sitten kuitenkin sen minidisk-hässäkän äänitettyä Mustassalahdessa, ihan meikän kiusaksi, ja sitä on pari kertaa kuunneltu. Tulossa olisi semmoista 'Katri Helena kohtaa Kotiteollisuuden, huoraten Iron Maidenin ja Teräsbetonin kanssa'-settiä... Ota nyt siitä selvää. Sanomista tullee Nokkos-fäneillä, joita on paljo.

Mitään äärimmäistä killerikertsiä tyyliin "Veljeni Kuu" tai "Tänään" ei ole luvassa, mutta sitäkin rankempaa prostatavaivaisten keski-ikäisten miesten uhoa.

Kunhan zoukkailen, hyvä tästä tulee! Yrmh.